#1 At the beginning

Katarina taitteli Demsin huovan hoitokaappiinsa ja tarkisti että kaikki tavarat olisivat varmasti siellä. Hän sulki kaapin, laittoi sen lukkoon ja otti pöydältä lapun jonka teippasi kiinni kaapin oveen.
'Kata & Demsi' luki paksuin kirjaimin lapussa, jonka tarkoitus oli osoittaa kaapin omistaja.
- Hei, laitoin Demsin ulos sillä se oli ihan hermona. Varmaan uusi paikka hermostuttaa,
kuului Katan takaa ääni, joka osoittautui tallin omistajalle Adrianalle. Pitkä ja hoikka nainen alkoi järjestellä tallihuoneen pöytää, joka oli pullollaan erilaisia papereita ja astioita, lähinnä tallin vakioporukan jäljiltä.
- Kiitos paljon. Haenko sen itse sitten sisälle? Kata kysyi hieman aralla äänellään ja katsoi samalla Adrianan touhuilua.
- Jos vain haluat. Itse otan omat heppani sisälle joskus kahdeksan aikoihin ja annan ruuat puoli yhdeksän. Karsinat siivotaan jo ihan aamusta, kun hepat laitetaan ulos. Poniasi ei varmaankaan tarvitse loimittaa, onhan nyt jo kesä hyvässä vauhdissa? Pirteä nainen sanoi ja hymyili iloisesti.
- Ei tarvitse ei, ellei sitten sada kaatamalla tai jotain..Tuolta hoitokaapistahan kaikki löytyy, sinullahan on kaikkiin kaappeihin avaimet. Kata vastasi ja lähti sitten tallihuoneesta pihalle tarkastelemaan tarkemmin paikkaa.

Aurinko oli puolipilvessä, kun hevoset käyskentelivät tarhoissaan hännät vispaten. Upea kirjava tinker ravaili hermostuneena tarhaansa ympäri, hirnuen lajitovereilleen kuin yrittäen näyttää kuka täällä on se oikea pomo. Kata naurahti hiljaisesti ja jatkoi matkaansa kentälle, jossa pienikokoinen tyttö ratsasti vikuripäistä shetlanninponiaan.
- Roosa voisitko nyt kiltisti totella! Vaaleahiuksinen tyttö huudahti ponille ja napautti raipalla pepulle. Ilkikurisen näköinen shettis vastasi raippaan heittämällä kunnon pukkisarjan, kuin ihmeen kaupalla tyttö selvisi pukeista ehjänä eikä edes lentänyt.

Tuuli kahisteli koivupuita ja pilvet liikkuivat nopeaan tahtiin peittäen välillä auringon ja paljastaen sen välillä täyteen loistoonsa. Kata oli täysin mietteissään, sopeutuisiko hän tänne? Hyväksyisivätkö muut uuden tallilaisen joukkoonsa? Mitenköhän Demsi käyttäytyisi? Tytön pää oli täynnä erilaisia ajatuksia, osa pelottelivat häntä ja osa oli taas positiivista ajattelua. Silti Kataa harmitti, sillä hän olisi tahtonut asua entisessä kaupungissaan, mutta äiti tahtoi muuttaa luonnon rauhaan, toisin sanoen keskelle ei-mitään. Tallin väki vaikutti ihan mukavalta näin ensi silmäykseltä, mutta hevosia oli vain kädellinen, ei maneesia ollenkaan ja tallirakennus oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Pieni ääni Katan aivoissa sanoi, että tästä muutoksesta ei koituisi mitään hyvää.

Kata käveli pitkin laiskoin askelin Demsin tarhalle. Ruunikonvärinen ruuna laukkasi hermostuneena tarhassaan ja veti oikeita hirmupukkeja, se ei selvästikään pitänyt äkillisestä maisemanvaihdosta. Korvat luimussa se juoksenteli ees taas ja hirnahteli levottomasti uusille lajitovereilleen. Muilta hevosilta ei kuulunut vastausta Demsin huutamiseen joten ruuna päätti huudella vielä kovempaa, ei vastausta siltikään.

  Hetken juoksemisen jälkeen Demsi rauhoittui ja se käveli omistajansa luokse hikisenä ja väsyneenä kaikesta riehumisesta.
- Sinun täytyy ottaa rauhallisemmin rakas, Kata sanoi hieroessaan Demsin turpaa. Isokokoinen puoliverinen haisteli emäntänsä hiuksia ja vaatteita uteliaana, kunnes lähti kävelemään taas tarhaa ympäri. Kata meni sukkelasti tarhan aidan ali ja istahti aitauksen sisäpuolelle katsomaan hevosensa touhuja. Hän piirteli sormellaan maahan kuvioita, kuten sydämiä ja alkeellisia hevosenpäitä, omissa maailmoissaan. Tyttö havahtui, kun joku tarrasi hänen olkapäästään kiinni. Hän kääntyi katsomaan ja näki vierellään seisomassa pitkän miehen.

 

- Näytät kovin surulliselta, voinko auttaa? Mies sanoi ja istahti Katan viereen hymyillen ystävällisesti.
- E-e-een minä surullinen ole, mietin vain. En ole tottunut näin suuriin muutoksiin näin pienessä ajassa ja siksi minua pelottaa. Kata vastasi ja katui sanojaan, hän avautuu miehelle jonka nimeä ei edes tiedä.
- No kyllä sinä totut. Minä olen Mikael, sano vain Mikeksi. Olen Adrianan aviomies ja noiden kahden tytön onnellinen isä, Mikael sanoi ja osoitti Danin tarhassa leikkiviä tyttöjään, jotkin muutokset vaativat hieman enemmän aikaa tottua. Mutta hei, vaikka itse sanonkin, Routavaara on kuppaisuudestaan huolimatta mahtava paikka!
- Niin kai sitten..Demsillä näyttää olevan energiaa, onneksi Adriana laittoi sen pihalle tai se olisi hajoittanut karsinan säpäleiksi. Taidan ratsastaa sillä vasta parin totuttelupäivän päästä, ettei se nakkaa minua selästään heti ensimmäisellä kerralla, Kata vastasi ja ensimmäistä kertaa muuton jälkeen hän todella tunsi olonsa hyväksi komean miehen kanssa höpötellessä.

-Niin, minäkin uskon että on fiksumpaa antaa sen riekkua pari päivää. Mut mun pitääkin tästä lähteä valmistelemaan iltatallia. Talk to you later, Mikke sanoi noustessaan maasta ja vinkkasi silmää hauskasti.

 

Tämä taitaakin olla ihan ok paikka, Katarina ajatteli yksikseen ja nousi maasta. Hän käveli tallirakennukseen, jos vaikka löytäisi lisää ihmisiä joihin tutustua...